Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vessa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. toukokuuta 2014

Hiljentykäämme.. Ja lukekaamme tarinaa alakerran kylpyläosastosta

.. Eli siis suomeksi paskahuusista. Tuo vähän reilu neliön kokoinen tila jonka joku on joskus pykännyt rappujen alle, joka me sitten hivenen uudistettiin..
Alunperinhän alakerran wc oli kamalan kaunis sinisen sävyinen retroräjähdys jota vallitsi aivan hillittömän iso suihkukaappi. Kyllähän suihkukaappi sinänsä kuuluu vanhaan puutaloon niin pysyy vedet siellä missä niiden halutaan pysyvän. Lattiassa oli lämmitys ja vessan vedet meni napista painamalla paskakaivoon. Eli miksi sille nyt olisi pitänyt mitään tehdä, eikö?

Tästä on jo panelointia purettu urakalla, mutta taustalla oli tosiaan tuollainen siniseksi maalattu
paneeli ja vesiputket oli kauniisti näkyvillä. Fiksua, koska ne oli myös aika päin persettä tehty.

Sininen on taivas.. Sininen on kylppäri epilän..
Laatoitus oli tehty suoraan toisen laatan päälle. Tottakai..

Kylpyhuone oli melkein ainoa joka oli jo alussa tarkoitus uudistaa aivan kokonaan. Matkaan tulleiden mutkien vuoksi siitäkin sitten purettiin tosiaan ihan kaikki pois.

Purkamisen jälkeen siitä vessasta ei paljoa ollut jäljellä.. 

Kun kerran todettiin että kaikki viemärit piti tehdä uudestaan ja sähköt oli pakko vetää uusiksi niin loppujen lopuksi helpoin tapa oli hajottaa koko rotisko alkutekijöihinsä.

Appiukko onneksi kävi vähän tämän isännän kanssa raapimassa niskahaivenia
että saatiin tuo runko tehtyä. Oli oikeasti vähän hankalaa lähteä tyhjästä rakentamaan
tuota koppia tuohon..

Vessan lattia tehtiin jykevästä filmivanerista jonka päälle tehtiin kaatovalut. Valun päälle tuli lämmitysmatto ja tasoitevalu. Sisäseinät tehtiin EK Cyprocista ja ulkoseinää vasten tuli 50mm koolaus, väliin ekovillalevyä ja päälle Tulppa (tm) levy. Tulppa oli tosi helppo laittaa ja levytin yksin nuo seinät muutamassa tunnissa. Ja täysin ummikkona.


Tässä on puolivälivaihe (noin). Seinät on levyssä ja takana näkyy Tulppa märkätilalevy.
Lattiat ja seinät tietenkin vielä vesieristettiin yli joka puolelta.

Tulppaa..
Laattavalinnat meni sinänsä aika kivasti, että isännän ei tarvinnut paljoa päätään vaivata.. Akkavalta näytti kyntensä ja allekirjoittanut lähinnä heilutti pankkikorttia. Luojan kiitos sovittiin aiemmin että seinistä tulee tasaisen valkoiset että se myöhemmin valittava tehoste tulee esiin. Kävi nimittäin niin että löydettiin Starkin poistopöydästä II-laatuista pukkilaa luokkaa 2€ / neliö, tai sitä luokkaa.. Koko kylppärin seinälaatat maksoi tyyliin 8€.. Ei paha. 
Tehosteeksi valikoitui pienehkön shown jälkeen myös pukkilan Xilema -sarjan puukuvioinen laatta. Itsellä oli hivenen vaikeuksia nähdä sitä seinässä, mutta kun vaimo päätti raahata minut tehtaanmyymälään asti sitä ihmettelemään niin totesin että se on ihan hyvän näköinen. Hintakin oli sitten omaa luokkaansa, mutta onneksi sitä ei mennyt paljoa.. 

Seinälaatta on aivan perus 10x15 valkoinen kiiltävä

Tehostelaattaa. 

Xilemaa ostettiin vahingossa niin paljon että sitä riitti vielä pöntön taustallekin laitettavaksi. 

Laatoituskin saatiin melkein kokonaan omin voimin tehtyä, pari kaveria kävi auttelemassa, kun olivat juuri itse laatoittaneet, niin oli vielä tuoreessa muistissa.
Lisäksi, koska joka paikassa pitää olla joku pieni erikoisuus, niin tässä huoneessa se on pienen Turkuun muuttaneen yrityksen Terraviivan uniikki tekstilaatta.


Lattialaatasta oli jo valmiiksi päätetty sen verran että lattiaan ei laiteta mitään perinteistä 10 x10 laattaa. Koska kyseessä on sairaan pieni koppi, ja putkimiehen kehoituksesta ei laitettu seinänvierusviemäriä, mitään suurta laattaa ei voi laittaa, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi mosaiikki. Sitä sitten valittiin.. ja valittiin.. ja valittiin.. ..ymmärrätte varmaan?
Luonnokivi ei käynyt, koska vedenlaatu ei ole tiedossa, eli laatan oli pakko olla lasitettu. Jossain kohtaa vaikutti siltä että ainoa hieno pisaramosaiikki oli yksi pukkilan malli joka maksoi yli 300€ / m2.. Alkoi jo köyhää vähän mahasta kiertämään, kunnes jostain kohtalon oikusta löytyi Bauhausista lähestulkoon identtinen laatta mutta reilusti alle satasen neliöltä. Ja ei muuta kuin tilaukseen..


Remontin loppuvaiheessa oli budjetti käynyt jos sen verran tiukalle, että pöntöksi valikoitui K-Raudan budjettimalli, ja putkimies kyllä jaksoi haukkua sitä asennusvaiheessa ja vähän jälkeenkin. Pitää vaan nyt toivoa että se toimii ja kestää edes jonkin vuoden.
Loppu vessasta melkein peitettiinkin valkovahatulla paneelilla. Kattoon tuli kosteuden poistoon kosteusohjattu PAX puhallin. (Tämä on kuulemma kamalan ruma..)

Valaistuksessa otettiin modernit vermeet käyttöön. Perinteisen katkaisijan sijaan seinään tuli Exxact sarjan liiketunnistin joka sytyttää valot kun vessaan astuu. Ei ainakaan jää valot päälle kun tuo metrin mittainen itsestäni puhumattakaan ei muista niitä sammuttaa. Vessa on lisäksi ainoa tila jossa ei ole LED valoja. Sielläkin oli, mutta ne ei pienestä kuormasta johtuen toimineet oikein tuon tunnistimen kanssa joten ne korvattiin halogeneilla.

Suihkun ympärille mietittiin ties mitä ratkaisua mutta meidän mielestä fiksuin ja parhaimman näköinen oli savulasinen taittuva kaksiosainen suihkuseinä.

Ja tämän näköinen siitä sitten tuli:

Pieni allas ja kaappi on bauhausista. Peili sattui löytymään omasta takaa.
Peilikaappia ei missään vaihessa edes  haluttu laittaa.

Pisaramosaiikki näyttää lattiassa tosi hyvältä kun tila on niin pieni.

Rappusten alla nököttää wc istuin. Seinillä on paneeli ja taustalla laatta.

Linssilude luuraa peilissä.. 

Hauska vesiputoushana tilattiin kiinasta verkkokaupasta.
Ei ole loppujen lopuksi kovin laadukas hana, mutta näyttää hauskalta.
Ja tähän päättyy tarinamme kolmas osa. Pysykää kanavalla.

-Joni

maanantai 3. helmikuuta 2014

Väliaika.. Snakkeja!

Koska blogin aktiivisimmat seuraajat ovat sankoin joukoin toivoneet, että pitäisi blogia päivittää (eli siis yksi kaveri kysyi että enkö enää kirjoitakaan mitään..) niin kirjoittellaanpa taas jotain tännekin taas ennen nukkumaanmenoa..
Tosiaan.. Kun katsoin mitä viimeksi on tullut kirjoitettua, niin tammikuun alussa pistettiin keittiötä nippuun. Se onnistui oikein kivasti ja keittiö alkaa itseasiassa olemaan lähes valmis. Itseasiassa eilen kävi putkimies pistämässä hanasta vedet juoksemaan ja ihan viemäriin asti. Välitilan lasikin asennettiin paikoilleen tuossa päivänä yhtenä.

Ja vähän aiemmin kävi samainen putkimiekkonen ja kytki meille taloon vedet noin yleensä. Eli siis kylppäriin ja yläkerran vessaan. Ai että sitä riemua kun taloon tuli ekan kerran vettä noin niinkuin hanasta sitten.. No pitkään aikaan..
Mutta ei pelkkää hyvää kuitenkaan.. Tietenkään..
Eli mehän laitettiin ihan uudet vesiputket lattian alle, kun ne lattiat avattiin silloin kauan sitten. Ja ne on siis ihan hyvin laitettu ja jokseenkin ajatuksella jopa. Muttamutta.. Kun ne vedet laitettiin juoksentelemaan sinne putkiin niin hienosti se homma toimi noin aika tarkkaan vuorokauden. Eli siis putket meni alapohjassa jäähän niin että pätkähti.. Harmitus oli tietenkin kohtuullisen suuri kun ymmärsi että ne ihan uudet vesiputket on nyt sitten jäässä. Ja lähinnä ihan vaan sitä varten että itse ei ymmärrä rakentamisen perusperiaatteista tarpeeksi. Asiat voi onneksi tehdä ensimmäisen kerran vain yhden kerran.

No, ei se nyt katastrofi ole.. Pitää vaan ottaa vähän lattiaa vielä auki ja laittaa vähän lisäeristettä putkien ympärille ja sujauttaa sinne eristeen sisään yksi kappale sulanapitokaapelia. Eiköhän sillä poistu ongelmat..

Muuten homma menee putkeen kun jamaikan kelkkailujoukkue. Harmittavasti vaan edelleen tuo työ sotkee tuota vapaa-ajanviettoa niin ei meinaa ehtiä tehdä niin paljoa kun olis joskus harvoin jopa halua tehdä. Vaikkakin on myönnettävä että kun remontti alkaa täyttämään vuosia kohta, niin motiveissöniä joutuu joskus vähän kaivamaan.

Laitetaan muutama projektikuva tähän, niin näkee vähän mitä on touhuttu. Kuvat näyttää siltä kuin ne olisi otettu työmaalta.. Johtuen siitä että ne on..

Alakerran wc istuin

Alakerran vessaa. Pieni on koppi..

Sähkötaulu meinaa edelleen olla vähän ronski.
Eikä istu ihan tarpeeksi syvällä kun tuli hirsi vastaan


Eteisen ikkuna on saanut listat ympärilleen.
Puuportaat päätti rouva maalata mustaksi. Mielestäni
näyttää tosi hyvältä.

Keittiön vesikalusteet, ja muutkin kalusteet on asennettu, kytketty
ja toimii. 

Keittiö alkaa kokonaisuudessaan olemaan valmis..


Keittiön ikkunaankin ammuttiin juuri listat paikoilleen


Pojan huoneen tehostetapetti. Oli aika p***amainen laittaa..

Jätkän huoneen ikkunassakin on jo listat. Eikä edes pahasti jiirit irvistä..
Smyygit jouduttiin tekemään itse 15x140 ympärihöylätystä.

Pätkä vanhaa (ehkä) palomuuria päälystettiin verhoilukivellä.
Sointuu tosi kivasti tuohon uuniin. Pitää vaan koittaa pestä vielä
nuo laastitahrat pois.


Yläkerran kakkahuusi ja teknoledvalolistat

TSI allaskaapin päällinen ja malja-allas.
Peili on rouvan isovanhempien perintöä. 

Luukun numero yksi takaa paljastuu.. Käynti sivuvintille!
Koukut toimii vetiminä että saa luukun pois. Nerokasta!


Yläkerrassa on myös listoja vaille valmista osittain. Lamput on jo katossa..

Yläkerran valaisimia


Portaisiin tuli sikamagee kukkatapetti. Kaiteen pystypuut maalattiin
kiiltävän valkoiseksi


Vessa puuovi maalattiin kylmästi yli valkoiseksi ja kahva vaihdettiin
Muutos oli melkoinen.


Siellä se lasi kiiltää. Ja upotetut pistorasiat. 

Kylppärin valoja sytyttelee liiketunnistin. Eipä jää valot päälle..

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mainoksen sanoin: Ei voi kestää!

Mitäs tässä taas. Hittaasti on sitten tosi hittaasti. Mutta sitäkin varmemmin. Pikkuhiljaa tapahtuu kaikenlaista, vaikka välillä on sellainen olo, että ei olla tehty muuta kuin siirrelty työkaluja huoneesta toiseen. Ja eipä kyllä välillä ollakaan.
Mutta kyllä sitä jotain pientä on taas saatu aikaankin. On vaan niin paljon kaikkea mitä pitäisi samaan aikaan touhuta että menee välillä tosissaan puurot ja vellit sekaisin kun ei tiedä mitä pitäisi seuraavaksi alkaa touhuamaan. Alakerrassa on nyt olohuoneessa ja Jätkän huoneessa katto paneloitu. Keittiö ja eteinenkin on jo koolattu valmiiksi, eli ei muuta kuin paukuttamaan.
Takapakkia tulee kokoajan siinä suhteessa että koska päädyttiin laittamaan seiniin lastulevyä, niin se pentele kuivuessaan menee niin paljon kasaan että kaikki saumat halkeaa rumasti ja niitä on jouduttu kittamaan uudestaan. Myös jo maalatuista seinistä..
Alakerran vessaa on jo jonkin matkaa laatoitettu, mutta sekin ikävästi on vähän vaiheessa. Niinkuin on kaikki muukin. Sähköt on lähestulkoon täysin jo kytketty yläkerran vessaa lukuunottamatta, joka muuten on sekin vaiheessa. Pahasti.
Alakerran uusi ilmalämpöpumppu saatiin asennettua ja toimimaan. Mahtavaa että tuttavapiiristä löytyy jopa kylmälaiteasentajia. Pumppuhan on ostettu jo pitkän aikaa sitten Skanssin K-Raudan avajaisista ja on malliltaan CS-NE9NKE.
Mutta hei! Tuli hankittua päältäajettava ruohonleikkuri. Ei se kyllä tuota remonttia edistä mutta on sillä kiva pöristellä. Siihen menikin sitten taas yksi remppapäivä. Järkevää..

Ja sitten alkaa pakkaset. Joka tarkoittaa sitä, että koska torpassa ei vielä asuta, niin joka kerta kun sinne menee, niin on ensinnäkin kaksi tuntia aikaa ennen kuin on säkkipimeää. Ja siitä menee tunti lämmittämiseen.
Mutta kyllä se siitä etenee.. Alla on vähän tilannekatsausta noin niinkuin visuaalisessa muodossa:

Jätkän huoneen kattoa. Lisäksi upouusi Panasonicin lämpöpumppu ja uudelleenkitatut saumat.
Olohuoneen valmista kattoa. Valaisimet on Megamanin Planex uppovalaisimia.
Vessan seinät näyttää jo vähän vessan seiniltä. Onneksi nuo PEX putket saadaan joskus tuonne piiloon sullottua.
Eteinen ja olohuone odottavat kattopaneelia.
Pihan uusi työmyyrä. mcCulloch m95 -66x. Kun halvalla sai.. 
Tässä vähän tarkemmin paneelia. Paneelihan on S Ryhmän rautakaupan omaa REG merkkiä ja kuosina on Hopeasaarni. 

tiistai 20. elokuuta 2013

Operation Scheisshaus abgeschlossen werden

.. Tai jotain sinne päin. Goggels kääntäjä to the rescue!

Eli siis alakerran vesiklosetti sai tänään levyjä kylkiin niin että paukkui. Tai pikemminkin narskui kun vedettiin EK:ta koolaukseen kiinni.
Ikäväksemme huomattiin että se tosiaan oli aika pieni se koppi mihin pitäisi mahduttaa yksi wc-istuin ja suihkunurkka ja vielä allaskaappi hanoineen. Mutta kyllä ne sinne istuu. Eikä sillä niin väliä kun sitten tulee vaan lämmitettyä pihasaunaa useammin kun suihkussa ei niin viihdy. Hyvähyvä. Säästyy lämmintä vettä. Tai pikemminkin sen lämmittämiseen kuluvaa energiaa.
Sinne se portaiden alle vaan syntyy. Kun noihin Gyborgeihin saa vähän kittiä ja maalia niin on kuin uusi.. Tai hitto.. Sehän on uusi!


Seiniin laitettiin nyt sisäpuolelle EK kipsilevy 13mm, väliin 70mm kivivillaa ja päälle vielä tupla EK, niin ainakin ylimääräisten äänien pitäisi pysyä aika hyvin sillä puolella millä niiden halutaan milloinkin pysyvän. Ainakin näin me toivomme.
Aika hämähäkki vielä kaikkine pexeineen ym. Kaipa ne sinne sitten kaikki häviää joku kaunis päivä. 

Kopperon nurkkaan pitää vetää vielä yläkerrasta laskeutuva ulosteenkuljetusjärjestelmä, eli viemäriputki ja sitten sen voi koteloida umpeen. Kohta pääsee laatoittamaan muutakin kun pihanurmea lauantai-iltaisin.
Siinä vielä sivusta katsottuna tuo jäähyboksi. Vino-osaan tulee siis istuin ja isommalle puolelle suihkunurkka.