Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Mansikkamaa -Peipot style..


Päivää..

Tässä on jonkin aikaa kypsynyt idea mansikoiden istuttamisesta. Se perinteinen ajatus tietenkin olisi ollut että tehdään maahan jonkin sortin pläntti jossa on jotain ravinteikasta muusshia ja tökätään ne sinne. Ja voilá. Mutta ei. Ei meillä.

Meillä on ajatukset lennelleet aina pystypuutarhasta jonkin sorttisiin kuormalavavirityksiin. Jostain tämän tyyppisestä ajatuksesta lähdettiin: Pystypuutarha

Ja koska edelliset asukkaat ovat olleet niin hövelejä että ovat jättäneet ties mitä paskaa pitkin pihoja niin kyllähän yhdeltä tontin nurkalta tietenkin löytyi 130mm PVC putkeakin aikamoinen kasa. Siitä se idea sitten lähti..
Itse oli alunperin sitä mieltä että pystymalli on ehkä turhan radikaali vaikkakin se ihan komea on, ja perusajatus oli että mansikat tulee sen verran ylös, että niiden kerääminen on helppoa. Sitten tultiin siihen tulokseen että ne istutetaan edelleen siihen putkeen, mutta se putki tulee jalkojen päälle vaakaan. Edellisistä projekteista oli jäänyt nurkkiin pätkä painekyllästettyä 51x101 pattinkia ja pari pätkää 48x48 mitallistettua niin niistähän saatiin kätevästi runko kasaan. Aitatolpan jalat napattiin Motonetista matkaan ja pari kulmarautaa ja ruuveja.

Ja kun meilläpäin ei paljoa piirrustuksilla pröystäillä niin eipä siinä muuta kuin rakentamaan sitten...

Kaikki mitat valikoitui oikeastaan sen mukaan että minkä mittaista patikkaa oli sattunut jäämään.. Pattinki oli reilu pari metriä joten siitä saatiin 110cm leveät päätypalat tehtyä, joka tarkoitti sitä että putkien väliksi jäi noin 60cm..

Putki oli 5200 pitkä ja se sahattiin suoraan puoliksi

2 x 2 pätkittiin sopivan mittaisiksi ja lyötiin jaloilla maahan pystyyn. Jalkojen
väli on noin 90cm.


Pattingit tuli kiinni jalkoihin kulmaraudoilla ja 5x35 ruuveilla.
Putken halkaisija oli aika liki 130mm. 127mm kuppiterä sattui löytymään
niin sillä tehtiin sopivat upotukset johon putki painetaan. Päätypala jäi
tarkoituksella vinoon että putket jää hieman eri korkeuteen keskenään.
Putkeen porattiin neljä 75mm reikää 50cm välein joihin mansikat istutetaan

Näin se alkaa hahmottua...

Päädyt tulpattiin 127mm kupilla tehdyillä vesivanerin paloilla,
joiden ympäri kietaistiin hieman juuriestettä. Ei ole tiivis,
mutta ei tarvitsekaan olla..



































Sitten vaan hillitön multashow että saatiin putket täyteen multaa. 

Valmiit putket nostettiin paikalleen ja tulpattiin toinenkin pää

Mansikantaimet tökättiin putken reikiin ja alkaa olla valmista


Siellä on mansikan hyvä olla. Eipä kiusaa muurahaiset eikä rikkaruohot.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Peipon puutarhan loistoa. Lisänä nikkarointia.

Kaksi viikkoa ollut kesälomalla ja sen kyllä huomaan. Varmaan milloinkaan tähän asti ei ole saanut niin vähän mitään aikaan kuin nyt kun oikeasti pitäisi saada aikaan. Ja paljon..
Kesäkin on ollut hyvin kotimainen, eli kylmä ja kostea. Sinänsä se on hyvä että sataa, koska kasvit saa vettä. Sääli että ne ei osaa uida.
Mutta kerrotaanpa tässä nyt vähän tästä meidän luomuviljelmästä. Meidänhän on tietenkin tarkoitus, maatila kun ollaan, alkaa omavaraiseksi kaikkine viljelmineen ja puineen. Yritin pyöriä Kauppilassa monta tuntia, enkä oikein mitään löytänyt. Sitten kun kysyin joltain, että minkälaisessa puskassa esim. lihapullat kasvaa, minut naurettiin ulos..
Tontillahan oli jo ennestään muutaman aika paksusti voiva viinimarja, pari karviaista ja omenapuu. Lisäksi pari puuta jotka ei kyllä kasvattaneet edelliskesänä muuta kuin lehtiä. Tänä vuonna niissäkin oli jo kukat. Saattaa olla luumuja, kuka tietää.

Me istutettiin viime vuonna jokunen puu, pensas tai joku vihreä asia ja rakennettiin kasvihuone tontin alakulmaan joka silloin oli villiintynyttä nurmea lähinnä. Ne kaikki voi olosuhteisiin nähden ihan kivasti.

Omenapuu oli komeassa kukassa jo jonkin aikaa sitten

Samaten kirsikka. Vai mikä tämä nyt oli.. 

Lisäksi on toisenlaista kirsikkaa.. Vai oliko tämä Päärynä.

Ja sitten sitä päärynää. Vai oliko tämä kirsikka. 

Mansikat voi hyvin ja tekee ehkä jonkun marjankin jo tänä vuonna

Pari maissiakin tökättiin maahan. Toisessa ainakin on jotain kukan tapaista.


Ja sitten sitä nikkarointia. Eli rakentaja-rane osuus..
Vaimo on innokas lavakaulusviljelijä. Ei siinä mitään. Hienoa touhua. Varsinkin jos ne kaulukset saa jostain ilmaiseksi. Olen vaan pannut merkille että erinäiset kaupat ovat alkaneet tekemään niillä kamalaa bisnestä. Esim. muistaakseni Biltema pyytää mustasta lavakauluksesta nimikkeellä istutuslaatikko, yli 20€! Ja se on halvimmasta päästä. No minähän en tuollaiseen alennu, joten aloin miettimään että miten tämä nyt ratkaistaan? Sitten tuli eteen että kasvihuoneeseen pitäisi saada istutuslaatikko, joten pääsin soveltamaan ajatusta käytännössä.

Ideahan on siis yksinkertaisuudessaan neljä lautaa ja neljä kulmarautaa per kerros. Tässä on esim. 22x100 lauta ja 60x60x80 kulmarauta. Kun kulmaraudan laittaa sisäpuolelle ja ruuvaa sen tuolla tavoin puoliksi näkyviin, putoaa tehty "laatikko" suoraan toisen samanlaisen päälle niin että kulmaraudat lukitsee sen paikoilleen. Pienempääkin rautaa voi käyttää jolloin kustannustehokkuus kasvaa. Jos tämän laittaa maahan, voi sen painaa nurkasta maahan sisään jolloin kulmarauta pitää sen maassa paikallaan. Sahattu lauta maksaa jotain senttejä metri ja kulmarautoja saa eurolla kaksi.  Meillä nyt remontista johtuen on noita ylimääräisiä sen verran että voisin perustaa siirtolapuutarhan.. Mielestäni yksinkertaisuudessaan helppo ja halpa tapa tehdä istutuslaatikoita.

Kasvihuoneeseen tein kaksi samanlaista laatikkoa päällekkäin ja välilevyt tein ylijäämä vesivanerista kun sattui löytymään.  Kangas alle ja multaa täyteen ja avot!

Että sellaista tällä kertaa.. Toivottavasti vielä aurinko paistaisi tännekin..

-Joni

maanantai 20. toukokuuta 2013

Myös puutarhassa tapahtuu

Samalla kun tuota taloa olisi tarkoitus laittaa asumiskuntoon, niin tottakai samalla Vaimo laittaa puutarhaa asumiskuntoon. En tiedä sitten kuka muuttaa ja minne. Mutta aika hyvin kun pari viikkoa sitten istuteltiin vähän puita ja marjapuskia ja nyt jo jonkin verran puskee kukkaa sieltä täältä. (Minä en tosin näistä mitään ymmärrä. Lähinnä kaivan lapiolla kuoppia ja dokumentoin..)

Tämä oli kai.. Kirsikka? Tai päärynä. En ole varma.

Erikoisille mansikoille on oma maaplänttinsä. Tässä kukki jokin erittäin mehuisa lajike. Samassa renkaassa on myös ananasmansikkaa ja mansikkavadelmaa. Vai liekö sekin vansikka sitten?

Pensasmustikkakin kukkii jo hieman.