lauantai 3. toukokuuta 2014

Peipon pesän remonttia kuvina. Ensimmäisenä keittiö..

Elielieli.. Sainpa vihdoin ja viimein sen verran aikaan, että a) etsin sen muistikortinlukijan, b) tyhjensin sen koneelle, c) järjestin kuvat jotenkin aikajärjestykseen, ja d) kirjoitin tämän päivityksen.

Niin kuin olen monta kertaa sanonut että kun vaan aikaiseksi saan niin pistän tänne kuvia tästä jo lähes valmiista residenssistä, niin tässä niitä tulee. Esittelen tämän nyt suurin piirtein osio kerrallaan ja kertaan vähän sen tilan vaiheita.

Ensimmäisenä.. Keittiö:

Tästä kai pitää aloittaa kun tämän vuoksi remontti alunperin venyi niin suureksi kun se venyi. Tarkoitus oli päivittää pintoja ja uusia keittiö ja muuttaa asumaan. Se ei sitten ihan toteutunut..
Vanha keittiö oli kertaalleen "remontoitu". Oli kaapit laitettu uusiksi, ja lattiaan laitettu laminaattia ja spottivaloja laitettu ja kaikkea. Kaikki oli vaan tehty vähän miten sattuu eikä ollut lainkaan sen näköistä mitä me oltaisiin itse laitettu. (Mitenkään väheksymättä jonkun toisen näkemyksiä..)
Keittiön alkuperäiskunnosta ei montaa kuvaa tullut otettua, joten sitä ei paljon voi kuvista esitellä. Leivinuuni tietenkin oli vallitseva elementti. Kaapit oli siniharmaat jollain puukuviolla. Tuo yläpuolella oleva "valolista" oli muuten ihan ok, mutta yläkaappien ovet otti valoihin kiinni..


Tässä näkyy vähän ovien kuosi.. 
Keittiössä oli myös hienoin näkemäni ILP -asennus.. 

... Keittiötä purkaessa kuitenkin se hauskuus sitten alkoi. Tosiaan avattiin lattiaa hivenen ja tarkastettiin paikkoja ja huomattiin että keittiön alta on puutavara vähän huonossa hapessa..


Lattianiskojen tuenta oli aika haperoa. Lisäksi viemäriin oli piilotettu
jänniä liitosmuhveja lattian alle. 

Tästä syntyi sitten päätös että remontti tehdään sitten perusteellisesti koko alakerran
osalta. 

Sitten alkoikin aikamoinen urakka kaikenlaista purkamista ja hajoittamista ja eristeen lapioimista jne..

Keittiö purettiin kokonaan pois

Vanha eristepuru lapioitiin pihalle, myös lattianiskat uusittiin

Seinässä ollut laho hirsi poistettiin ja paikka korjattiin

Hieno uusi laudoitus keittiön seinän nurjalla puolella. 
Lattiajuoksut uusittiin kokonaan. Lisäksi viemäröinti uusittiin kokonaan

Lattiaan tuli eristeeksi puhallusvilla

Uusi lattia tehtiin lastulevystä
Kun lattia oli saatu kasaan, alettiin miettiä millainen keittiö me oikein halutaan. Tehtiin paljon suunnitelmia, joiden pohjana oli oikeastaan se, että talossa jo ollut side by side jääkaappi haluttiin säästää koska se oli melkein uusi.
Sitten tuli lehti-ilmoitus että sinikeltainen ruotsalainen sisustusliike vaihtaa keittiömallistoaan, joten he myy kaikki vanhat mallikeittiöt puoleen hintaan. Kävi niin hyvin että löydettiin sellainen keittiö, josta muokkaamalla saataisiin oikein hyvä kyökki tähän meidän taloon. Ja se tuli sitten ostettua pois. Keittiö majaili talon yläkerrassa monta kuukautta ennen kuin sitä alettiin laittamaan paikoilleen.

Keittiön seiniin tuli 5cm villaa ja ilmansulkupaperi. Tässä on jo mitattu
rasioiden paikat keittiöön

Seinät tehtiin lastulevystä. Myös koko talon sähköt tietenkin uusittiin samalla

Tästä se kaikki alkoi. Ensimmäinen kaappi on paikoillaan.
Kulmakaapit piti ostaa erikseen, kun mallikeittiö oli suoran mallinen

Keittiön mallauksessahan tuli ties mitä mutkaa ja kurvia matkaan.. Jossain kohtaa luultiin että joka ikinen rasia on noin 10cm sivussa kun laskuissa ei ollut yhtä pientä välikappaletta. Onneksi siitä selvittiin ilman suurempia haavereita.

Ensimmäinen kulma alkaa hahmottua. Ovet siis valikoitui suoraan
ostetun mallikeittiön mukaan

Koko pääty alkaa olemaan kasassa. Tiskari puuttuu ja liesituuletin. Kodinkoneita
ei tainnut vielä olla edes hankittuna

Pitkälle sivulle tuli siis periaatteessa kahdet seinäkaapit
päällekkäin. Alemmat on 92cm korkeat ja päällimmäiset 60cm korkeat
Kodinkoneet kun piti saada, niin ei viitsitty lähteä sen enempää törsäämään mutta haluttiin kuitenkin kohtuulliset kodinkoneet. Ainoina mitä oli jo päätetty oli induktiotaso ja erillisuuni kun sille oli paikkakin jo valmiina. Niin ja integroitava tiskikone piti saada! Taso saisi olla leveä koska kaappikin on 80cm leveä. Katselin sitten hintoja ja kauhistelin että kylläpä maksaa. Luojan lykky löysin sitten nettikaupasta eestin puolelta Whirlpoolin 77cm liesitason hyvinkin edullisesti. Uuni löytyi Gigantista mallipoistona. Whirlpool sekin. Tiskarissa sitten päädyttiin Gigantin edullisemman pään koneeseen. Ei kuitenkin ostettu sitä kaikkein halvinta.
Kaappien päälle tuli massiivipuutaso. Kivitasoon ei ollut varaa, eikä se mielestäni sovi vanhaan puutaloon. Ei sillä että nämä meidänkään modernit härpäkkeet tänne sopisi sen paremmin.


Tässä mallataan tiskaria paikalleen

Keittiö oli hetken aika kaaoksessa kun asennettiin kaikkea
vähän yhtäaikaa. Tässä vaiheessa ei ollut vielä reikiä tasossa
 Tasojen valaistus totetutettiin led-nauhoilla joita tuli tilattua kiinan maalta jokunen metri. Nauhat upotettiin alumiiniprofiilin sisään kaappien alapintaan. Välitilaan tuli tapetti ja lasilevy sen perinteisen kaakelin sijaan.
Tämä on ns. koeajo, eli pudotettiin allas ja liesitaso paikoilleen
ja kokeiltiin miltä ne näyttää.



Lopulta saatiin kaikki paikoilleen ja toimimaan. Lopputulos on kutakuinkin tämän näköinen:

L-keittiö koko komeudessaan. Tiskarin alta puuttuu sokkeli kun se oli liian korkea. (Se puuttuu edelleen..)
Vasemmalle yläkaappin tuli mikro.. 

Sama köökki salamalla. Sävyt on vähän luonnollisemmat. Ja kuvassa näemmä taas yksi kissa. 


Leivinuuni olikin ainoa joka jäi. Hauskat kuutiot on Ikean valikoimista
Eteisen yksityiskohtiin paneudutaan myöhemmin.. 


Pitkän seinän kaapit. Huomaa hauska oranssi pistorasia. Älä huomaa mustaa röhnää tason päällä. (Kuvausrekvisiittaa)

Tähän väliin tuli samaa lednauhaa mitä toisella puolellakin keittiötä on.
Lisäksi kuvassa mystinen röhnä, mikä lie.. 
Taustan lasi toimii oikein kivasti. Ja koska kyseessä on lähes rautaoksidivapaa "Optiwhite"  -lasi,
se ei taita sävyjä vihreään kuten tavallinen ikkunalasi tekisi.

Kas näin. Ensimmäinen tila on näin käsitelty. Noin niinkuin pintapuolisesti. Kun vaan saan aikaiseksi, niin kirjoitan samanlaisen tarinan muistakin huoneista. Koska tämä näemmä vie sen parisen tuntia, en tee sitä nyt.

Hyvää yötä!

-J

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnassa ja muuttolaatikoita tallit ja nurkat täynnä

Ja niin koitti sekin päivä että tämä remontti tuli asuintilojen osalta noin 90% valmiiksi, jolloin totesimme että nyt saakin sitten piisata ja kamat sisään niin että raikaa. Siitä meni tähän päivää asti että sain tietokoneen kuntoon ja netin tänne korpeen ja hetken aikaa kirjoittaa jotain. Jälkimmäisestä tuntuu olevan huutava pula. Puhuvat maaseudun rauhasta?? Paskat sanon minä..
Niinhän sen piti mennä että pari pientä juttua jäi tekemättä, mutta ne tehdään hetimiten pois kun vaan päästään muuttamaan. No mutto oli pääsiäisen aikaan ja ne hommat on edelleen tekemättä. Tietenkin..
Astianpesukoneesta puuttuu sokkeli, kun se oli niin korkea ettei mahdu ovi auki. Yläkerrasta puuttuu pätkä listaa, jne. Kaipa ne sitten ensi kesänä.. (Ehkä tämän kirjoittaminen saisi taas vähän jaloilleen ja ne tulisi tehtyä..)

Otin muuten kuviakin valmiista kämpästä. Otin oikein järkkärillä. Kuvat on edelleen siellä muistikortilla ja muistikortinlukija on jossain laatikossa autotallissa.. Tietenkin..

Muuttohaluton kissa. Hän haluaa pois.

Keittiön kaapit saatiin täyteen kippoja ja kuppeja sentään, ja sitä ja tätä tarpeellista paikoilleen jotta eläminen voi alkaa. Ja nyt tässä on sitten eletty hetki ihan rauhassa. Kyllä ne kamat sieltä sitten kävelee sisälle kun kyllästyvät tallissa nököttämään. Ulkoeteisessä olisi pari laatikkoa jotka pitäisi purkaa, että voisi hakea tallista lisää purettavaa sisälle. Mutta kun kevät tulee!! Pitää istuttaa ja kuokkia ja kaivaa ja kuopsuttaa ja tonkia ja änkeä ja huoltaa sitä ja nikkaroida tätä ja laittaa tuo sinne ja tämä esille ja ja... Lääkkeet!!!

Näyttää pahasti siltä että ne laatikot on tuolla tallissa vielä marraskuussa.. Piru periköön aikaisen kevään. Sain vasta tänään autoonkin kesärenkaat alle kun on ollut niidenkin vaihtamiseen liian kiire. Pah..

Mutta seuraavaksi pistän tänne kuvia valmiista asunnosta, kunhan kaivan jostain sen häkkyrän johon voin tunkea muistikortin. Adios!

-J

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kohta voi jo huokaista..

.. Koska nyt voi melkein jo hyvillä mielin sanoa, että remontti on valmis!! Siis sillä tavalla valmis että enää puuttuu noin paria vaille ykskaks ja monta asiaa jotka on ehkä jääneet vähän vaiheeseen tahi tarkoituksella tekemättä tai jotain, mutta ne voi sitten ehkä tuonnempana laitella. Mutta kaikki isommat on nyt tehty! Eli siis kaikki sellaiset listat ja muut jotka muuten jäisi varmasti laittamatta jos tuuppaa sohvat sisälle kämppään.
Saattaisi toki olla että pari päivää aikaisemmin olisi voinut jo hehkuttaa mutta eikö vaan että perheen aikuisjaosto eli allekirjoittanut ja Rouva päätyi kevätflunssan kourissa sohvan/vuoteenomiksi pariksi päiväksi ja virtaa jonkin tekemiseen löytyi vasta eilen. Mutta sitäkin suuremmalla tarmolla käytiin viimeisten projektien kimppuun. Parin johdon jemmaamista vaille valmiiksi saatiin.

Loppusiivous on tilattu reilu viikon päähän (kyllä, luitte oikein.. on tilattu..) ja kun se on valmis, niin sitten pitää ensin räpsiä miljoona ja yksi valokuvaa valmiista asunnosta jotka voi sitten änkeä tänne. Sen jälkeen varmaankin kanniskellaan jokunen mööpeli sisään ovesta ja naarmutetaan kaikki uudet hienot seinämaalit ja tapetit ja lattiat ja kattopaneelit ja keittiön korkeakiiltobeiget ovet ja sitten ollaankin vihaisia. Kiitti vaan.. Hyvä juttu. Ehkä pitääkin viedä pelkkiä säkkituoleja. Ja ehkä pumpulia.

Niin on tullut rämmittyä eteenpäin, että ei kovasti ole kyllä kuvia taas tullut otettua, joten ei paljoa ole jaettavaksi. Muuta kuin suurta iloa.. Ehkä sitten seuraavaksi..

Jätkä pääsi leikkimään ihan omaan huoneeseen kun saatiin sieltä
kaikki remonttiromut pois. Voi sitä riemua.. 
Uunineduslaatan ja laminaatin saumaan (ja myös oviaukkoihin)
valikoitui K-Raudan Cello sarjan puukuvioitu alumiinilista. 
 Aputasoon tehtiin päällinen liimapuulevystä joka maalattiin Betoluxilla.
Kyllä muuten kiiltää ja kestää kulutusta.. =)

Hyvää alkanutta kevättä kaikille!

-J

tiistai 25. helmikuuta 2014

Vähiin käy ennen kuin loppuu, sanoi joku joskus jossain..

Ja sama tuppaa koskemaan tätä meidän ikuista remonttia joka muuten täytti vuoden tuossa hetki sitten. Onneksi olkoon. Kitkerää kahvia tarjottiin kiitos vaan.. (täytyy varmaan vaihtaa blogin otsikko)
Mutta kun tarpeeksi kauan jotain kärsivällisesti näprää niin sillä on paha taipumus pyrkiä tulemaan valmiiksi. Ja niinhän sitä tosiaan Peipon pesäkin kaahaa jo takasuoraa ja maali häämöttää. Tai siis ensimmäinen etappi eli jos nyt ensin muuttokuntoon ja sitten se alkaa se todellinen koitos. Mutta se on jo toinen tarina..

Eli mitäs.. Tosiaan ikkunoihin saatiin listoja lätkittyä ja viimeiset kattolistat pistettiin paikalleen. Ja siitä sitten päästiin loogisesti siihen että alkoi lattialaminaatin asennus. Ja luojan kiitos se osoittautui helpommaksi mitä alunperin vähän itse ainakin meinasin. Minä nyt kyllä joka asiasta jaksan olla liiallisen huolissani. Mutta hei! Pessimisti ei pety.

Tänään saatiin sanoa surulliset hyvästitkin.. Nimittäin putkimies kävi viimeisen kerran ja kytki astianpesukoneen ja vaihtoi saunalle uuden hanan kun vanha vähän tiputteli. Niin ja jätti tietenkin peräänsä laskun josta saisi muutaman nollan antaa vaikka hyväntekeväisyyteen.. (Ei maar.. halvalla selvittiin.. Mutta ne on ammattisalaisuuksia ne..)

Ja viime viikon alusta tähän päivään on muutenkin saatu jo paljon ihan valmiiksi asti. Jätkän huone on sinällään kokonaan valmis, ja sinne on jo huonekalujakin kasattu vähän valmiiksi. Olohuoneessa on jo laminaatti, jalkalistat ja nurkkalistat, eli sekin on oviaukon peitelistoja vaille valmiina.

Pojan huoneen lattiaa

Olohuonetta ennen jalkalistoja

Lattiahan tosiaan oli tuo vaalea ja kun se on paikallaan, niin se on ma-ke-a.. Näyttää todella valoisalta ja isolta huoneet. Ja hyvä niin. Ei se tosiaan sitä kaikkein kalleinta lattiapinnoitetta ole, mutta omaan silmään ainakin on tosi hyvän näköinen.

Sitten sen verran aloitettiin jo eteisen ja keittiön lattiaa valmistelemaan että pistettiin uunin eteen pari riviä laattaa laastilla kiinni ja eteiseen se vaimon rakkaus eli kompassilaatta.. Sehän on majaillut tuolla jo vuoden päivät odottamassa että se pääsee lattiaan ja vihdoin ja viimein se sinne saatiin. 
Vielä on vähän auki miten toteutetaan laminaatin ja laatan yhtymäkohta mutta se keksitään sitten kun se on ajankohtaista.

Uunin edustalle tuli 20x60cm laatta kahteen riviin. Laatassa
on puunsyykuvio joka sopii hyvin laminaatin kanssa.

Eteisen lattialle tuli viimein kaakelikeskuksen valikoimista
hankittu kompassi. Keskiosa on käännetty niin että se
osoittaa oikeat ilmansuunnat.


Laatat saumattiin tänään joten huomenna olisi vielä viimeinen putsaus ja reunojen ulkpuolen siistiminen suurimmasta laastista ja sitten vaan laminaattilattia paikalleen, viuh ja vauh. Piis of keik!


Ei muuta kuin buenas noches, ja keräämään voimia taas uusia koitoksia varten. Kiitos mielenkiinnosta!

-Joni

maanantai 3. helmikuuta 2014

Väliaika.. Snakkeja!

Koska blogin aktiivisimmat seuraajat ovat sankoin joukoin toivoneet, että pitäisi blogia päivittää (eli siis yksi kaveri kysyi että enkö enää kirjoitakaan mitään..) niin kirjoittellaanpa taas jotain tännekin taas ennen nukkumaanmenoa..
Tosiaan.. Kun katsoin mitä viimeksi on tullut kirjoitettua, niin tammikuun alussa pistettiin keittiötä nippuun. Se onnistui oikein kivasti ja keittiö alkaa itseasiassa olemaan lähes valmis. Itseasiassa eilen kävi putkimies pistämässä hanasta vedet juoksemaan ja ihan viemäriin asti. Välitilan lasikin asennettiin paikoilleen tuossa päivänä yhtenä.

Ja vähän aiemmin kävi samainen putkimiekkonen ja kytki meille taloon vedet noin yleensä. Eli siis kylppäriin ja yläkerran vessaan. Ai että sitä riemua kun taloon tuli ekan kerran vettä noin niinkuin hanasta sitten.. No pitkään aikaan..
Mutta ei pelkkää hyvää kuitenkaan.. Tietenkään..
Eli mehän laitettiin ihan uudet vesiputket lattian alle, kun ne lattiat avattiin silloin kauan sitten. Ja ne on siis ihan hyvin laitettu ja jokseenkin ajatuksella jopa. Muttamutta.. Kun ne vedet laitettiin juoksentelemaan sinne putkiin niin hienosti se homma toimi noin aika tarkkaan vuorokauden. Eli siis putket meni alapohjassa jäähän niin että pätkähti.. Harmitus oli tietenkin kohtuullisen suuri kun ymmärsi että ne ihan uudet vesiputket on nyt sitten jäässä. Ja lähinnä ihan vaan sitä varten että itse ei ymmärrä rakentamisen perusperiaatteista tarpeeksi. Asiat voi onneksi tehdä ensimmäisen kerran vain yhden kerran.

No, ei se nyt katastrofi ole.. Pitää vaan ottaa vähän lattiaa vielä auki ja laittaa vähän lisäeristettä putkien ympärille ja sujauttaa sinne eristeen sisään yksi kappale sulanapitokaapelia. Eiköhän sillä poistu ongelmat..

Muuten homma menee putkeen kun jamaikan kelkkailujoukkue. Harmittavasti vaan edelleen tuo työ sotkee tuota vapaa-ajanviettoa niin ei meinaa ehtiä tehdä niin paljoa kun olis joskus harvoin jopa halua tehdä. Vaikkakin on myönnettävä että kun remontti alkaa täyttämään vuosia kohta, niin motiveissöniä joutuu joskus vähän kaivamaan.

Laitetaan muutama projektikuva tähän, niin näkee vähän mitä on touhuttu. Kuvat näyttää siltä kuin ne olisi otettu työmaalta.. Johtuen siitä että ne on..

Alakerran wc istuin

Alakerran vessaa. Pieni on koppi..

Sähkötaulu meinaa edelleen olla vähän ronski.
Eikä istu ihan tarpeeksi syvällä kun tuli hirsi vastaan


Eteisen ikkuna on saanut listat ympärilleen.
Puuportaat päätti rouva maalata mustaksi. Mielestäni
näyttää tosi hyvältä.

Keittiön vesikalusteet, ja muutkin kalusteet on asennettu, kytketty
ja toimii. 

Keittiö alkaa kokonaisuudessaan olemaan valmis..


Keittiön ikkunaankin ammuttiin juuri listat paikoilleen


Pojan huoneen tehostetapetti. Oli aika p***amainen laittaa..

Jätkän huoneen ikkunassakin on jo listat. Eikä edes pahasti jiirit irvistä..
Smyygit jouduttiin tekemään itse 15x140 ympärihöylätystä.

Pätkä vanhaa (ehkä) palomuuria päälystettiin verhoilukivellä.
Sointuu tosi kivasti tuohon uuniin. Pitää vaan koittaa pestä vielä
nuo laastitahrat pois.


Yläkerran kakkahuusi ja teknoledvalolistat

TSI allaskaapin päällinen ja malja-allas.
Peili on rouvan isovanhempien perintöä. 

Luukun numero yksi takaa paljastuu.. Käynti sivuvintille!
Koukut toimii vetiminä että saa luukun pois. Nerokasta!


Yläkerrassa on myös listoja vaille valmista osittain. Lamput on jo katossa..

Yläkerran valaisimia


Portaisiin tuli sikamagee kukkatapetti. Kaiteen pystypuut maalattiin
kiiltävän valkoiseksi


Vessa puuovi maalattiin kylmästi yli valkoiseksi ja kahva vaihdettiin
Muutos oli melkoinen.


Siellä se lasi kiiltää. Ja upotetut pistorasiat. 

Kylppärin valoja sytyttelee liiketunnistin. Eipä jää valot päälle..